Jatketaan miettimistä

Oon ajatellut jo pidemmän aikaa että tää ois sellanen aihe josta haluisin tulla kirjoittamaan.

Asia johon saan usein samat vastaukset, jokseenkin epäselviä vastauksia.

Aiheeni on siis niinkin yksikertainen asia kun massassa pyörivät ihmiset. 

Jokainen varmasti jossain vaiheessa elämää miettii onko tämä nyt in vaiko out. Vaate tai jokin muu asia. Olit sitten nuorempi tai vanhempi kun ajattelet näin, uskon kuitenkin että jokainen ajattelee näin jossakin vaiheessa elämää. 

Muistutan vielä kuitenkin että jokainen asia mitä tänne blogiini kirjoitan on omaa mielipidettäni sekä kokemustani. 

Mitä sitten on massa? Jos alotan niinkin arkisesta asiasta kun vaatteet. Helsingin katukuvassa näkee erittäin usein saman näköisiä ihmisiä. Vaihtuen juuri siitä mikä on nyt se juttu ja mikä ei. Usein kysyn ihmisiltä, miksi asia on näin?
Vastaus on erittäin usein tämä, "koska Suomessa on niin vähän kauppoja". Totta se on, etenkin Helsingissä on vähän liikkeitä. Käskeekö kukaan kuitenkaan ostamaan samaa kun muilla. Muoti toistaa itse itseään, hypätään kokoajan vuodesta toiseen. Mallista toiseen. Miten paljon tähän kaikkeen menee oikein rahaa!

Miten voit sanoa että sulla on persoonallinen tyyli jos näytät ihan samalta kun kaikki sun kaverit tai muotilehtien kansikuva? 

Miksi edes tarvii ostaa kokoajan  uutta, jos on ostettu juuri uudet farkut sekä talvitakki. 

Tottakai etenkin Helsingissä on se ongelma kun ostat yhden kivan jutun jostain kaupasta, näät sen todennäkösesti jollain muulla. Etenkin jos kyseessä on vähänkin enemmän nuorempien suosima kauppa. 

Tarviiko heräteostoksia tehdä niin paljon, ei todellakaan.

 Uskon myös siihen että tästä johtuu syrjinnät ja kiusaaminen. Etenkin nuoremilla, miksei vähän vanhemmillakin? Pelätään ettei oteta mukaan menoihin koska sulla ei oo oikeen väriset kengännauhat.
Miten surullista. Miten pinnallista kansaa me ihan oikeesti ollaan. Miten paljon se tyyli ja vaikka ne naapurin Maijan kengät sitten vaikuttaa, millainen se koko persoona on.

Miten sitten jos naapurin Maijalla tai Maijan vanhemmilla ei ole varaa ostaa niitä uusimpia Niken lenkkareita. Näinkin naurettavan pieni asia vaikuttaa siihen miten sut kohdataan. Miksi halutaan näyttää samalta kun muut ja olla in?
Pelätäänkö liikaa muita ja muiden mielipiteitä. Jos oisit vain oma itsesi. Jos tykkäät jostain mitä ei nyt kaikilla näytä olevan katukuvassa niin osta se! 

Siitä huomaa helposti että pyörii massan pyörässä kun näyttää ja kuulostaa aina samalta kun muut. 

Miten luonnonmukaista tää touhu sitten on? Entä se kun joku pieni lapsi vääntää joka ikinen päivä aamusta- iltaan jokaiset sun uudet housut, paidat sekä kengät. Ne mitkä sun on pakko saada koska sun on oltava in. 

Tää naapurin Maija kulkee nyt jokaisessa mietintä aiheessa, se on hyvä esimerkki jokaiselle. 

Ehkä tää riittää tällä kertaa, jatketaan Thaimaan blogin puolella.

THAI GO

Tuun nyt pikaisesti päivittämään kuulumisia, ennen kun lähden kohti lentokenttää ja kohti tuntematonta. Oon siis siitä asti halunnut lähteä ulkomaille työharjoitteluun kun kuulin että siihen on meijän koulussa mahdollisuus. Kuitenkin nyt on mun viimeinen vuosi ja nyt sain sen mahdollisuuden lähteä toiselle puolelle maailmaa suorittamaan työharjoittelun. Lähden parin tunnin päästä kohti Helsinki- Vantaata ja sieltä jatkan kohti Bangkokin lentokenttää ja sieltä taas eteenpäin. Kirjoitan blogia reissun aikana, osoite on kun klikkaat tästä. 
Kerron kyseisessä blogissa enemmän mitä menen tekemään, mitä olen tehnyt sun muuta. Mä lähden nyt pakkamaan reppuni ja kohti lentokenttää! Nähdään kuukauden päästä! 

Ensi kertaa: pus! 

Takaisin heitto Lontooseen

Miten olen niin saamaton etten vaan saa aikaseksi muokattuu sitä videota Lontoon reissusta. Jos hetken vielä jaksaisitte odottaa. Kuvia otin monta sataa Lontoon reissun aikana, joten niitä voisin jakaa seuraavaan reissuun asti tänne blogin puolelle. En oikein edes osaa editoida, ehkä se on se syy. Tiedän, sitten kun lähden kunnolla muokkaamaan videota siihen menee monta tuntia. Nyt en vaan ole löytänyt sellaista vapaata hetkeä.
Otetaan pieni takaisin heitto Queenswayn kauniille kaduille, Hyde parkin puistoon tai vaikka vaan Undergroundin maanalaiseen. Kirjaimellisesti rakastan tätä kaupunkia. Oon kuitenkin ymmärtänyt että asuminen on jokseenkin verran haasteellista. Eläminen on kallista, nähden tuloihin. Riippuu sitten mitä tekee.
Lontoo on sellainen kaupunki mihin suosittelen jokaisen matkustavan. Kauppoja siellä on paljon mutta se fiilis, kaikki mahdolliset tanssiesitykset, ruokakojut sunmuut. Siinä vaiheessa kun kohtaat nämä asiat, harmittelee helposti miksi meillä täällä Suomessa ei ole sellaisia juttuja. Etnisiä ravintoloita voisi tulla tänne tusinalla lisää, ei vain sellaisia mihin pitää varata kolme viikkoa aikasemmin se pöytä. Sellaisia joihin voit vain kävellä sisään ja nauttia. Meijän Lontoon reissu meni niin nopeesti ettei ehditty tutustumaan kun pieneen osaan kaupunkia, turisti kohteet käytiin suurimmaksi osaksi läpi. Ainakin melkein. Kaikki mahdolliset pikkukujat. Ens kerralla halusin tutustua enemmän Lontoolaisiin vintage-liikkeisiin, sekä kirpputoreihin ylipäätänsä. Koska rakastan niitä. Olen kuullut että siellä on niitä paljon. Annetaan kuvien kertoa enemmän, palataan me videon pariin sitten kun se on valmis.
 Ensi kertaa, pus!

Mietitäänpä taas yhdessä

Jälleen kerran on kulunut pieni tovi viime kerrasta, postaan aina silloin kun on sellainen fiilis. Tosi usein kirjoitan nää postaukset valmiiksi muistiin ja liitän jälkeenpäin vasta kuvat. Istutaanpas nyt alas ja otetaan kuppi vihreetä teetä. Mikä sen parempaa, ripaus hunajaa ja aletaan miettimään asioita. Rakastan juoda vihreetä teetä tulikuumana, se on silloin parasta. Jonka jälkeen poltan kieleni tottakai. Mietin samalla tätä päivää, huomista sekä tulevaisuutta. Usein mietin millon musta tulee suomalainen. Millon voin vaan sanoa ihmiselle että mä olen suomalainen. Vai voinko sanoa koskaan? 

Joka kerta toistan itseäni kerta toisensa jälkeen kymmeniä kertoja, joskus selitän lyhyemmin joskus pidemmän kautta. Miten määritellään suomalaisuus. Joudun usein selittämään monesti miksi puhun näin hyvin suomea. Jos vain sanon että olen syntynyt 20 vuotta sitten Turussa. Ihmisille, etenkin vanhemmille ihmisille on vaikea ymmärtää että tummaihoinenkin voi olla suomalainen. Ei vältämättä ole kyse edes aina vanhemmasta ihmisestä, kohtaan usein myös nuorempiakin jotka ei käsitä tätä asiaa. 

Olen kuitenkin iloinen sekä ylpeä isäni juurista, ruskeasta ihonväristä. Iloinen kiharista hiuksistani, isosta hymystä. 

Mikä on kantasuomalainen, miten sekin määritellään? Oonko minä kantasuomalainen? Hassu ajatella että oon asunut täällä kokoikäni, puhun äidinkielenä Suomea mutta en koe olevani kantasuomalainen. Vaikka puolet minusta on Keniasta.

Miksi mulle puhutaan englantia jos vastaan kysymyksiin suomeksi? .

Miksi ihmiset jotka ovat muuttaneet Suomeen monia vuosia sitten, kävelee edelleen maahanmuuttaja lappu otsassa.  Missä vaiheessa maahanmuuttajasta tulee suomalainen? 

Missä vaiheessa tummaihoisia on paljon Suomessa? Ei vielä, ihmiset ei todellakaan vielä. Mua ärsyttää niin paljon valittavat ihmiset jotka haluisivat  "mutakuonot" pois täältä. Herätys nyt. Mä en löydä itselleni esimerkiksi meikkejä tai hiustuotteita perus kaupoista, mistä naapurin Maija voi ostaa aina. Se että satsaan enemmän kosmetiikkaan  rahaa ja ostan laadukkaampaa tavaraa. Kuitenkin siinä vaiheessa kun löydän omalle ihonvärille meikkejä tai edes hiustuotteita normi kaupoista voin sanoa että nyt ollaan edistytty. 

Musta tuntuu että siihen on kokoajan entistä pidempi matka. 

Luen päivittäin sosiaalisesta mediasta 'mitä ne mutiaiset on taas tehnyt'. 

Surullista on se jos kyseinen artikkeli ei ole totta tai sitä on liioteltu aivan liikaa. Kyseiset artikkelit nostaa aina hirveästi vihapuhetta jonka myötä ollaan taas askel kauempana etenemisestä. Minä myös joudun kärsimään siitä, mitä tyhmää ne muut on tehnyt. 

Usein ennakkoluulot ovat korkeimmillaan juuri sellaisille ihmisille tai perheille, joissa ei olla oltu tekemisissä muun uskonnon tai erimaalaisten kanssa. Pelätään tutustua tai ottaa kontaktia niin sanotusti tuntemattomaan. Media kertoo vain ja ainoastaan ne negatiiviset puolet. Monesti olet kuullut jotain positiivista esimerkiksi eri uskonnoista tai maahanmuuttajataustaisista ihmisistä? Mä itse olen ehkä muutaman kerran.  Medialla tarkoitan nyt suurimmaksi osaksi uutisia, Ylen tai Mtv3:sta. Uutisten myötä meille tänne ihmisille joilla ei oo mitään kontaktia mihinkään 'tuntemattomaan', meille jää sellainen kuva mitä uutiset näyttää. Millainen kuva jää niiden ihmisten mieleen maailmasta jos uskotaan kaikki mitä mediassa pyörii? Erittäin suppea. 

Tää surettaa mua erittäin paljon.

Ensi kerralla palataan taas Lontoon kaduille, ensi kertaan pus! 

London part 1

   

Heipparallaan! Lähdettiin torstaina aamulennolla kello kuusi kohti Gatwickin lentokenttää. Latviassa meillä oli välilasku, tunnin sellanen mukavan lyhyt. Menomatkan lento meni hyvin. Saavuttuaan Lontooseen lähdettiin metsästämään matkaa kohti hostellia. Meijän hostelli oli nimeltään Astor Queensway, nukuttiin neljän henkilön dormissa. Hostelli sijaitsi Queenswayllä, lähellä kaikkea. Queenswayltä pääsi helposti siis ihan joka paikkaan metrolla. Huoneemme sijaitsi hostellin viidennessä kerroksessa, joka kerta sellanen 150 porrasta. Ylös oli kiva aina kiivetä etenkin matkalaukkujen kanssa. Meijän huoneessa nukku kaks oikeen mukavaa miestä meijän kanssa ja mietin aluksi että viititäänkö mennä dormiin. Oon ollut siis Amsterdamissa dormissa, mutta tosiaan kannatti mennä. Sä näät, kuulet ja koet enemmän kun oot tekemisissä muiden kanssa. Eikä se hostelli tai hotelli huone oo mikään hengaus paikka. Sä käyt siellä ja nukut, niin ihan se ja sama sitten ketä siellä nukkuu. Meillä oli tuuri ja erittäin mukavat huonetoverit. 

Ekana päivänä tosiaan kierrettiin vaan Oxford streettiä ja Queenswaytä. Oxfordilla kaikkien tietämässä Primarkissa oli pakko käydä ja ostaa paljon kaikkea kivaa. Aika monena aamuna käytiin ostamassa lähikaupasta 'meal deal:it' eli kolmella punnalla sait valita joko leivän, wrapin, salaatin ja hedelmäpussin/boxin tai suklaan ja juoman. Suomen makulan leivät jäi nyt kyllä pahasti kakkoseksi valitettavasti. 

Toisena päivänä käytiin ottamassa innoissaan ripsienpidennykset, pettymys oli suuri. Mulle laitettiin tosiaan varmaan kolme hapsua silmään, Lindalle vähän enemmän. Hapsuilla meinaan niitä mitä saa ostettua Sokoksilta ja osaan itekkin liimata siistimmin kuin tää salongissa oleva nainen. Mitä voit odottaa jos maksaa 15 puntaa. Ripsien laiton jälkeen suunnattiin kohti Brixtonia, jonne olisin voinut jäädä. Tehtiin aivan tuntemattomia kävelyreittejä pitkin pikku katuja, oli ihana nähdä muutakin kun ne turistien valoittamat kadut. Kiertelyn jälkeen metroaseman vierestä avautui aivan oma maailma. Meille jotka ollaan totuttu hiljaisiin pikku kahviloihin, mikä oli parempaa kun istahtaa pieneen kahvilaan. Kahvilaan jossa vallitseen lämpö ja iloisuus, kahvila jossa soi ainoastaan Bob Marleyin biisit. Kahvila jossa oon syönyt parhaimman minttusuklaa jäätelön. Rakastuin. Tästä suunnattiin tutustumaan viereisiin pieniin katuihin. Päädyttiin loppujen lopuksi kauppahallien läpi pitkälle kauppakadulle. Kadulle jossa oli valehtelematta kymmeniä afrohiuksille suunnattuja kauppoja. Olin aivan innoissaan kun tosiaan meillä on muutama tossa Hakiksen ja Sörkän kulmassa. Ostin yhden liikkeen kolme viimeistä rasvaa. Rasvat siis pitää hiukseni kiharana, kyseistä rasvaa ei myydä Suomessa. 

Joka ikinen ilta mietittiin että tänään vois lähtee ulos ja kattoa Lontoon yöelämää. Ei siinä kyllä jaksanu kun kävelet aamusta iltamyöhään. Usein myös mietittiin että rentouduttaisi vaan ilta hostellin huoneessa. Kuitenkin joko mentiin iltakävelylle tai syömään ulos. Eihän me kuitenkaan oltu kun neljä yötä, se oli erittäin lyhyt aika. Käytiin toisena iltana Persialaisessa ravintolassa syömässä, ruoka ei oikein vakuuttanut kumpaakaan. Sekä tilattiin aivan jotain muuta lisuketta mitä saatiin elikkä ravintola oli aivan 2/5. Kolmantena päivänä suunnattiin Camden townille jossa käytiin muutamassa kaupassa, sekä löydettiin ihan kulman takaa aivan ihanat ruokamarkkinat. Kojuja oli siis valehtelmatta korkeintaan 50, ruokalajeja oli eri puolilta maailmaa. Me nappastiin päivälliseksi Perulaista ruokaa joka oli taivaallisen hyvää sekä tottakai jälkiruuaksi täytetty lettu. Ihaninta oli se että kyseisessä paikassa, kojujen pitäjät antoivat maistaa haarukan päähän esimekiksi pienen palan lihaa. Camden townilta suunnattiin takaisin Oxfordille etsimään mulle illaksi vaatteita. Mutta katutanssijat vetivät meijän huomion liian pitkäksi aikaa puoleensa, joten kerettiin juosta yhteen liikkeeseen josta ei löytynyt mitään. Käytiin myös Westfieldissä, mutta se oli hiukan muuttunut viime näkemästä. Mentiin illalla vaan rentoutumaan hostellille. Viimeisenä kokonaisena päivänä otettiin aluksi ihan rennosti hostelilla koska päätettiin viimeisenä iltana lähteä ulos, oli sitten jalat puhki tai ei. Käytiin kävelylle vieressä olevassa Hyde Parkissa ja muutamassa kaupassa, löysin loppujen lopuksi itselleni jotain kivaa päälle. Käytiin viimeisenä päivänä kiertämässä Big Benit ja London Bridget. Illalla suunnattiin sitten hostelille laittautumaan ja suunnattiin ulos viettäämään viimeistä iltaa. Muutaman tunnin yöunien jälkeen lähdettiin aamupalle ja ostamaan vielä viimeiset jutut ennenkun matka kohti lentokenttää alkoi

Mentiin Victorian asemalta junalla Gatwickin lentokentälle, kentälle saavuttuamme meille kerrottiin koneemme lähtevän vasta kello yhdeksän jälkeen. Eli lentomme olisi myöhässä reilu kolme tuntia. Hengaillu kentällä oli erittäin puuduttavaa, samalla hauskaa koska oli mahtava matkaseura. Kuitenkin odotushuoneessa istuttiin reilu neljäkymmentäviisi minuuttia, lähdimme kohti Helsinkiä vasta kymmenen jälkeen. Ihmiset oli erittäin vihasia ja stressaantuneita. Silloin mua alkoi masentamaan koska tuntui että sain neljän päivän aikana hymyileviä katseita vuosiin. 

Ihmiset muistakaa hymyillä, me hymyillään täällä pohjoisessa aivan liian vähän. Aivan liian vähän! 

Kuvasin paljon Go prolla, josta kehittelen videon sekä ostin ennen matkaa Iphone 6 niin sillä.
Tässä on vasta pieni osa kuvista, palataan ens kertaan!  pus

 

.